Hyppää sisältöön

Mehiläiset muuttavat kauppakeskus Rediin

Luonnon tuominen osaksi kaupunkia on tulevaisuuteen katsovaa kaupunkirakentamista.

Kauppakeskus Redin katolle saapui keskiviikkona 17.5. mehiläispesiä. Pesiä on kaksi, joissa kummassakin noin 10 000 yksilön yhdyskunta. Mehiläispesät sijoitetaan Brygalle, kauppakeskuksen puistokannelle, yleisöltä suljetulle alueelle. Mehiläiset tulevat loviisalaiselta Marbackan tilalta, joka hoitaa myös muun muassa ravintolan Savoyn katolla olevia mehiläispesiä.

Pölyttäjäkato on valtava maailmanlaajuinen haaste. Suomessa merkittävimpiä pölyttäjiä ovat mehiläiset ja kimalaiset. Lauantaina 20.5. vietetään YK:n maailman mehiläispäivää. Sen tavoitteena on viestiä pölyttäjäkadosta ja rohkaista ihmisiä toimimaan mehiläisten ja muiden pölyttäjien suojelemiseksi.

Luonnon tuominen osaksi kaupunkia on tulevaisuuteen katsovaa kaupunkirakentamista, Redin kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö sanoo. Tulemme näkemään lähitulevaisuudessa kestävän kehityksen palveluiden, kiertotalousratkaisujen, yhteisöllisyyden ja ympäristöystävällisten ratkaisujen vyöryn kaikkialla ympärillämme. Mehiläispesät osana kaupunkirakennetta on yksi pieni, mutta tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

Redi on sitoutunut rakentamaan kestävää kauppakeskusliiketoimintaa. Vuonna 2022 ympäristövastuu ja kiertotalous tuotiin aidosti osaksi kaikkea kauppakeskuksen arkea ja kulttuuria. Keväällä Redissä avattiin suureen suosioon noussut kiertotalouskeskittymä, ja syyskuussa hävikkiruokakauppa Loop avasi ovensa. Redin oma kierrätysaste on huippuluokkaa: jätteen kierrätysaste nostettiin 70 % ja hyötykäyttöaste 100 %. Kauppakeskuksen remonttien yhteydessä tilat pyritään aina ensisijaisesti uudistamaan kierrätysmateriaalien avulla. Vuokralaisia kannustetaan kestäviin valintoihin esimerkiksi kouluttamalla henkilökuntaa. Lisäksi toimittaja ja bloggaaja Noora Shingler toimii Redin vastuullisuuskummina kasvattaakseen tietoisuutta keinoista, joilla kestävämpää liiketoimintaa voidaan rakentaa kauppakeskusarjessa.

Redi on osa kehittyvää kaupunkia. Olemme olemassa kaupunkilaisia varten, ja asiakkaamme haluavat kestäviä ratkaisuja. Vastuullisuus on ennen kaikkea tekoja. Emme Redissä usko olevamme koskaan valmiita tässä tehtävässä, sillä aina on varaa parantaa, Linsiö sanoo.

Lisätietoja
Redi / Kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö
tanja.linsio (a) redi.fi / 050 342 6057