Hyppää sisältöön

Abandoned Nordic -valokuvanäyttely

-
2.krs, Finnfoto Galleria
Lisätiedot

Finnfoto Galleria avaa Redissä maanantaina 6.2.2023. Näyttely on maksuton.

Ensimmäisenä näyttelynä on Tanja Palmusen ja hänen puolisonsa Kimmo Parhialan Abandoned Nordic -projekti, joka koostuu eri puolilla Eurooppaa kuvatuista autioiksi jääneistä ja hylätyistä rakennuksista.

Abandoned Nordicin tarina alkoi vuonna 2015, kun Palmunen ja Parhiala astuivat sattumalta hylätyn mielisairaalan ovista sisään. Ovien takaa löytyi kokonaan toisenlainen maailma, johon he halusivat palata uudelleen. Sen jälkeen pariskunta on etsinyt ja kiertänyt Euroopassa umpeenkasvaneita linnanaukioita ja syrjäisten kylien harvoin kuljettuja polkuja etsien hylättyjä rakennuksia.

Hylätyt rakennukset kiehtovat monia. Ne ovat ympärillämme matkaansa jatkavan maailman sokeita pisteitä, joihin ei enää ole tarkoitus mennä, ja juuri siksi niiden maailma on niin erikoinen. Villiintyneen luonnon keskeltä löytyneet rakennukset kertovat niin yhteiskunnallisesta muutoksesta kuin yksittäisten perheiden kohtaamista katastrofeista. Samalla kuvat näyttävät, miten hylätyn rakennuksen sisällä aika on pysähtynyt. Ne ovat myös täynnä todisteita siitä, miten luonto ottaa vallan jatkaen loputonta työtään”, Palmunen kiteyttää.