Hyppää sisältöön

Rediin avataan kiertotalouskeskittymä

Kauppakeskus Rediin avataan kesäkuun alussa kiertotalousyritysten keskittymä, Second Hand Market Area, jossa yritykset tarjoavat kiertotalouden mukaisia tuotteita ja palveluja.

Redin kolmanteen kerrokseen avattava Second Hand Market Area on osa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen hallinnoimaa kiertotalouskauppakeskushanketta. Hankkeen tavoite on perustaa kokonaan kiertotalouteen perustuva kauppakeskus Helsingin Koskelaan.

”Olemme jo pitkään haaveilleet usean eri kiertotaloustoimijan palvelukeskittymästä, jossa eri toimijoiden palvelut täydentävät toisiaan ja tarjoavat kiinnostavan vaihtoehdon uuden ostamiselle”, sanoo Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen toimitusjohtaja Quide Lehtikuja.

Kesäkuun alussa ensimmäisen vaiheen avauksessa ovensa avaa ainakin Kierrätyskeskuksen oma rajatun valikoiman pienmyymälä, jossa myynnissä on lasten ja naisten vaatteita, asusteita ja kenkiä, kirjoja ja lehtiä, musiikkitallenteita sekä kodintekstiilejä ja kierrätysaskartelutarvikkeita. Monipuolisia liikkeitä ja palveluita on luvassa pian lisää, sillä Second Hand Marketin tarkoitus on tukea etenkin pieniä ja keskisuuria kiertotalousalan toimijoita.

Redi sopii kiertotalouspilotille erinomaisesti sijaintinsa sekä olemassa olevien palveluidensa puolesta. Itäisen kantakaupungin asukkaat ovat kiinnostuneita kestävän kehityksen ja kiertotalouden tuotteista ja palveluista. Redissä sijaitsee Vapaakaupungin Olohuone, jossa on muun muassa ilmainen tuunausnurkkaus ja kirjanvaihtopiste. Myös Hävikkiruokakauppa WeFood on palvellut Redissä avauksesta asti.

”Yritysten täytyy tarjota kuluttajille vieläkin kattavammat mahdollisuudet kuluttaa vastuullisesti. Yhteistyöllä Kierrätyskeskuksen kanssa tuomme palvelut luonnollisena osana sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Tätä Redin asiakkaat ovat meiltä pitkään toivoneet”, iloitsee Redin kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö.

Second Hand Market Area tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia erikokoisille toimijoille muun muassa yhteistilan muodossa. Yhteistilassa toimijan ei tarvitse välttämättä vastata tuotteiden myynnistä ja henkilökunnasta, mikä helpottaa pienenkin toimijan mukaantuloa.

”Edellytyksenä sille, että luonnonvaroja säästävät valinnat voidaan tehdä kuluttajalle helpoksi, täytyy toiminnan olla myös yrityksille kiinnostavaa ja kannattavaa. Yhteistyö Redin kanssa Second Hand Market -alueen perustamiseksi sekä esimerkiksi mahdollisuus yhteisliikkeeseen tarjoavat toivottavasti apuja näihin haasteisiin”, summaa hankepäällikkö Johanna Kohvakka Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta.

Kiertotalousalan yrittäjät voivat nyt hakea Second Hand Market -alueen vuokralaisiksi. Lisätietoja saa hankepäällikkö Johanna Kohvakalta.

Lisätietoja 
Kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö, Redi
p. 050 342 6057, tanja.linsio@redi.fi

Hankepäällikkö Johanna Kohvakka, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
p. 0400 349 491, johanna.kohvakka@kierratyskeskus.fi

Toimitusjohtaja Juha Lehtikuja, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
p. 050 501 4851, juha.lehtikuja@kierratyskeskus.fi