Hyppää sisältöön

Finnfoto ry avaa ensimmäisen Finnfoto Gallerian Kauppakeskus Rediin

Valokuvausalan keskusjärjestö, Finnfoto ry, ottaa toiminnassaan uuden askeleen avaamalla helmikuun alussa Finnfoto Gallerian Kauppakeskus Redissä Helsingin Kalasatamassa. Uuden pysyvän Finnfoto Gallerian tavoitteena on nostaa valokuvan ja sen tekijöiden tunnettuutta tuomalla maksuttomat näyttelyt ihmisten lähelle sinne, missä he liikkuvat niin arjessa kuin vapaa-ajallaankin. Gallerian ensimmäinen näyttely on Tanja Palmusen ja Kimmo Parhialan Abandoned Nordic, joka avautuu maanantaina 6.2.2023.

Ideaan yleisölle maksuttomista ja helposti tavoitettavista valokuvanäyttelytiloista vaikutti monta tekijää. Yksi tärkeimmistä oli se, että kuvaajien on hankalaa löytää hyviä näyttelytiloja. Lisäksi näyttelyn rakentaminen tilavuokrineen on yksittäiselle kuvaajalla usein taloudellisesti hyvin kallista.

Meillä on kotimaassa uskomattoman hienoja ja monipuolisia kuvaajia, joita haluamme tuoda esille. Lisäksi valokuva jää usein varjopaikalle perinteisissä taide- ja näyttelytiloissa. Koska Finnfoto ry:ssä yksi tärkeimmistä tehtävistämme on parantaa valokuvan näkyvyyttä, uuden näyttelykanavan rakentaminen on luonteva osa toimintaamme”, Finnfoto ry:n toiminnanjohtaja Mikko Säteri summaa. Kävijöiden on mahdollista myös ostaa näyttelykuvia skannaamalla kuvien yhteydessä oleva QR-koodi ja sen jälkeen tilata kuva valitsemassaan koossa ja muodossa.

Kauppakeskus Redissä sijaitseva Finnfoto Galleria on ensimmäinen järjestön oma näyttelytila. Tavoitteena on jatkossa rakentaa neljästä viiteen galleriaa eri puolille Suomea kauppa- ja liikekeskuksiin.

Nyt avattavan Redin lisäksi meillä on keskustelut jo pitkällä seuraavasta Finnfoto Galleriasta. Olemme Finnfotossa olleet hyvin ilahtuneita kauppa- ja liikekeskuksien halusta tarjota kävijöilleen myös hengen ravintoa”, Säteri toteaa.

On todella mahtavaa saada Finnfoto Galleria osaksi monipuolista palveluntarjontaamme. Redi on ihmisten kohtaamispaikka, joten olemme toimintamme alusta saakka halunneet tarjota kaupunkilaisille myös kulttuurielämyksiä. Meillä on kokemusta näyttelyiden järjestämistä, joista esimerkkeinä ovat Art Port kesällä 2022 ja Vapaakaupungin Olohuoneessa joka kuukausi vaihtuvat näyttelyt, Kauppakeskus Redin johtaja Tanja Linsiö sanoo.

Finnfoto ry:n asettama toimikunta valitsee kulloisenkin näyttelyn tilaa hakeneista kuvaajista. Finnfoto ei peri kuvaajilta näyttelytilasta vuokraa. Näyttelykonsepti on suunniteltu yhtenäiseksi, sillä valokuvanäyttelyiden on tarkoitus kiertää eri Finnfoto Gallerioissa.

Abandoned Nordic avaa Finnfoto Gallerian

Finnfoto Gallerian ensimmäiseksi näyttelyksi valikoitui valokuvaaja Tanja Palmusen ja hänen puolisonsa Kimmo Parhialan Abandoned Nordic -projekti, joka koostuu eri puolilla Eurooppaa kuvatuista autioksi jääneistä ja hylätyistä rakennuksista.

Abandoned Nordicin tarina alkoi vuonna 2015, kun Palmunen ja Parhiala astuivat sattumalta hylätyn mielisairaalan ovista sisään. Ovien takaa löytyi kokonaan toisenlainen maailma, johon he halusivat palata uudelleen. Sen jälkeen pariskunta on etsinyt ja kiertänyt Euroopassa umpeenkasvaneita linnanaukioita ja syrjäisten kylien harvoin kuljettuja polkuja etsien hylättyjä rakennuksia.

Hylätyt rakennukset kiehtovat monia. Ne ovat ympärillämme matkaansa jatkavan maailman sokeita pisteitä, joihin ei enää ole tarkoitus mennä, ja juuri siksi niiden maailma on niin erikoinen. Villiintyneen luonnon keskeltä löytyneet rakennukset kertovat niin yhteiskunnallisesta muutoksesta kuin yksittäisten perheiden kohtaamista katastrofeista. Samalla kuvat näyttävät, miten hylätyn rakennuksen sisällä aika on pysähtynyt. Ne ovat myös täynnä todisteita siitä, miten luonto ottaa vallan jatkaen loputonta työtään”, Palmunen kiteyttää.

Finnfoto Galleria sijaitsee Redin toisessa kerroksessa, Gigantin vieressä. Abandoned Nordic -näyttely on maksuton ja esillä galleriassa 6.2.-1.4.2023.

Lisätiedot
Finnfoto ry / Toiminnanjohtaja Mikko Säteri
mikko.sateri (at) finnfoto.fi / 045 137 3540