Sokerileipuri Alenius ja legendaarinen banaanisuklaakakku

Kevätaurinko paistaa kahvilan ikkunoista valaisten täytekakuista, leivonnaisista ja marsipaanikoristeista notkuvan vitriinin. Sokerileipuri Aleniuksen käsityönä valmistetut herkut ovat olleet aurinkoisena torstaina erityisen suosittuja, kun keväinen ilma on houkutellut paikalle sankoin joukoin maistuvalle päiväkahville haluavia asiakkaita.

Merikadulla sijaitseva sievä ja kodikas kahvila kuuluu monen eiralaisen ja muiden lähialueen asukkaiden vakituisen lauantaikävelyn reitille. Kaikki kahvilasta myytävät tuotteet tehdään viitseliäästi käsityönä. Konalassa sijaitsevassa leipomossa ja konditorian tiloissa valmistuvat wienermunkit, omenaleivokset ja täytekakut tehdään aina aidoista raaka-aineista – voista, munista ja kermasta. Vaikka kakut näyttävätkin herkullisilta niin tärkeintä on maku, korostaa Aleniuksen tuotteita jo 2000-luvun alusta myynyt Liisa Jäntti. ”Kakkumme ovat kosteita ja maistuvia, tärkeintä on tuottaa iloa jokaisella haarukallisella. Suurta suosiota nauttivat myös meiltä haettavat käsintehdyt konvehdit. Suklainen herkkupala tuo kahvihetkeen ripauksen luksusta”, Liisa Jäntti sanoo.

Käsintehdyt tryffelit ja suklaakonvehdit tekevät kahvihetkestä aina vähän juhlavamman

Ensimmäisen kerran Timo Aleniuksen luomia leivonnaisia ja kakkuja päästiin maistelemaan 1960-luvun Tampereella. Jo silloin syntyi Sokerileipuri Aleniuksen uskollinen kanta-asiakaskunta. Vuoden tärkeiden juhlien kattauksen on jo vuosikymmenten ajan kruunannut Aleniuksen leipomon herkut. Osa Tampereen aikaisista kanta-asiakkaista hakeekin edelleen suosikkituotteitaan Helsingin Eirasta asti.

Legendaarinen banaanisuklaakakku on koko perheen suosikki

”Kautta aikojen suosituin tuotteemme on banaanisuklaakakku. Banaanisuklaakakku onnistuu hyvin suurella todennäköisyydellä muuttamaan täytekakkuja arastelevan mielen – banaaniviipaleiden, suklaatryffelin, juuri oikean paksuisten kakkulevyjen ja kinuskiraitojen yhdistelmä tekee kakusta koko perheen suosikin. Kakulla on faneja vauvasta vaariin”, sanoo Liisa Jäntti. ”Alkuperäisellä reseptillä edelleen tehtävällä kakulla on vankkumattomat tilaajat, useimmat kakun fanit pitävät kakun koostumusta täydellisenä – mehukas, mutta ei liian makea”, Liisa Jäntti jatkaa.

Banaanisuklaakakun koristeena on kinuski- ja tryffeliraitoja.

”Välillä toivoisi, että kerta toisensa jälkeen samaa suosikkikakkuaan hakevat asiakkaat antaisivat mahdollisuuden jollekin muullekin tuotteelle, kuten vaikka omalle suosikilleni, kirsikkatryffelikakulle”, sanoo Liisa Jäntti naurahtaen. Sokerileipuri Aleniukselta saa teemakakkuja myös vuoden juhlapyhiin. Pääsiäisen ollessa ovella juhlapöytään voi tilata vaikka rommilla kostutetun suklaakakun, jonka täytteenä on tryffelikreemiä ja aprikoosihilloa. Marsipaanilla päällystetty ja suklaalla glaseerattu kakku vie kielen takuulla mennessään.

Sokerileipurin herkut saapuvat REDIin

REDIin kahvilan avaamista odottavat innolla sekä Liisa Jäntti että Sokerileipuri Aleniuksen nykyinen omistaja Yumei Su. ”REDIssä uskomme tavoittavamme ihan uusia kävijöitä ja pääsevämme tutustuttamaan uudet ihmiset maistuviin tuotteisiimme. Uskomme vakaasti, että herkulliset maut, aidot raaka-aineet ja perinteitä kunnioittavat tuotteemme ovat kilpailuvalttimme, myös REDIssä”, toteavat Yumei Su ja Liisa Jäntti.

”Kauppakeskuksessa saamme ihan uuden kuluttajaryhmän kanta-asiakkaiksemme. REDI sopii myös sijaintinsa puolesta meille erityisen hyvin. Alueen historia, perinteikäs miljöö ja Arabian läheisyys tuntuvat meistä oikealta paikalta laajentaa toimintaamme kantakaupungin toisellekin puolelle. Sijainti on ollut meille erityisen tärkeä pointti, kun olemme jo pidemmän aikaa miettineet uuden kahvilan avaamista. REDIn valtti on saavutettavuus ja jatkuvat asiakasvirrat”, toteaa Liisa Jäntti.

”REDIssä tulemme tarjoamaan asiakkaille myös lounasta. Keittoja, täytettyjä leipiä ja piiraita – kaikki tietysti käsityönä valmistettuja. Ja mikäänhän ei estä päättämästä lounasta Sokerileipuri Aleniuksen kuuluisimmalla tuotteella – banaanisuklaakakulla”, sanoo Liisa Jäntti hymyillen.