Milloin Vallilan verhoissa nähdään REDIn tornit, Mathias Berner?

Aurajoen rannat ovat kietoutuneet syksyksi upeaan okran väriseen vaippaan, toisaalla porot  laiduntavat Lapin tunturirotkossa. Nämä ja kymmenet muut suomalaisten sielunmaisemat luovat tunnelmaa koteihin Vallilan verhoina, mattoina, pyyhkeinä ja sisustustavaroina.

Vallila Interior on sisustus- ja tekstiilialan perheyritys, jonka sveitsiläinen Otto Berner perusti Vallilan kaupunginosaan vuonna 1935. Yritys on vuosikymmenien saatossa vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten julkitilojen ja kodin sisustajien sydämissä. Klassiset luontoaiheet ja graafisemmat kuviot ovat saaneet rinnalleen tunnelmalliset kaupunkiaiheet.

Toimitusjohtaja Mathias Berner, Oton pojanpoika, esittelee vieraille todellista silmänruokaa yrityksen showroomissa. ”Luonto, metsä ja kotiseutu eri vuodenaikoina ovat tärkeitä suomalaisille. Vallilan design ja muotokieli ammentavat inspiraationsa ja tarinansa aiheista, jotka jokainen suomalainen voi tuntea omakseen”, hän kuvailee.

Luonnollinen askel Vallilasta Kalasatamaan

Perinteikäs tukkuliike on tehnyt uuden aluevaltauksen. Mathias on kevään ja kesän aikana allekirjoittanut ison nipun vuokrasopimuksia, sillä rakenteilla on pienimuotoinen oma myymäläketju, jollaista ei ole nähty aikaisemmin. Yksi uusi myymälä avataan REDIssä syksyllä 2018.

”Oma ketju tukee brändiä ja mahdollistaa kuluttajien suoran kohtaamisen. Outlet Vantaalla on palvellut pitkään hyvällä menestyksellä, mutta sen rinnalle haluamme pisteitä ihmisten arkipäivän reittien varrelle.”

Vallilan mallistot uusiutuvat kahdesti vuodessa, ja uutta luovat viisi vakituista omaa suunnittelijaa. Alan tuloslukujen ja ennusteiden valossa sisustusbuumi ei näytä laantumisen merkkejä. Usein vaihtuvat herkulliset mallistot ja niistä inspiroituvat sisustajat ovat toisiaan ruokkiva positiivinen kierre.

”Suomalaiset ovat pikku hiljaa sisäistäneet sisustamisen ja fiiliksen välisen yhteyden. Aina ei tarvita isoa remonttia, vaan uusi tunnelma kotiin syntyy tekstiilit vaihtamalla.”

Mathias lupaa, että REDIn myymälässä pääroolissa ovat uudistuva valikoima ja hyvä asiakaspalvelu. ”Myyjämme auttavat oman tyylin löytämisessä. Jos lempikankaasta ei ole tarjolla esimerkiksi valmisverhoja, ompelemme sellaiset asiakkaan toiveesta.”

Tuoreita sielunmaisemia

Klassisista luontoaiheista tunnetty Vallila osaa myös räväyttää. Pirteän Jaffa-kuosin lisäksi kesän malliston ilopilkkuina nähtiin Sideways- ja Provinssi-festivaalikuosit.

Mathias, milloin Vallilan verhoissa nähdään Helsingin uudet kasvot, REDIn tornit?

”REDI ihmisvirtoineen luo uutta kaupunkikulttuuria, josta varmasti innostumme! Heti, kun pääsemme aistimaan tunnelmaa paikan päällä, saamme varmasti paljon inspiraatiota suunnittelupöytään. Vallilan komeat kaupunkikuosit ovat yksi suosituimmista kuosikokonaisuuksistamme, ja poimimme niihin jatkuvasti uusia ideoita.”

3 X miksi REDI

1. Vastaisin kolme kertaa sijainti, jos saisin. Olemme jo pidemmän aikaan suunnitelleet toista myyntipistettä Helsinkiin, ja REDI valikoitui huolellisen harkinnan jälkeen.

2. Kalasatama on kehittyvä alue, ja lähellä ovat omaleimaiset Kallio ja Sörnäinen. Suvilahden kulttuuritoiminta tukee alueen imagoa.

3. REDI on onnistunut luomaan elämyksellisen ja innovatiivisen kokonaisuuden, joka eroaa luovuudella muista keskuksista.

REDIssä Vallilan sisustusunelmista päästään nauttimaan heti kauppakeskuksen avauduttua syksyllä 2018.