Keittiö muuttaa kesäksi ulos

Muurikka-pannu on suomalaisen ulkokokkauksen legenda. Siinä on vaihtelevassa kesäsäässä kokattu niin letut, paellat kuin kalatkin. Nyt pannu kavereineen muuttaa REDIin.

Pannulta pyörähtelee kypsyvän ruoan tuoksu, joka sekoittuu leppeään kesätuuleen. Pannun ympärillä on useammallakin kokilla kauhansa sopassa, ja osa vieraista kattaa pöytää omenapuun alle. Linnut laulavat, aurinko lämmittää ja kaikki on hyvin – kunhan ruoka pian valmistuu.

Tällaiseen ruoanlaittoon OPA&Muurikka pyrkii kannustamaan kaikkia suomalaisia: kesämökkien, siirtolapuutarhamökkien ja rivitalokotien pihat muuttuvat kesällä keittiöiksi.

”Ruoanlaitosta voi tehdä mökillä yhteisen tapahtuman sen sijaan, että yksi grillaa ulkona ja muut kattavat pöytää ja sekoittavat salaattia sisällä. Kun keittiön siirtää ulos, ruokaa voidaan laittaa yhdessä isommallakin porukalla perheen tai ystävien kesken”, toteaa OPA Muurikka Oy:n liiketoimintapäällikkö Jyrki Sihvonen.

Ulkoruoanlaitto on pikkuhiljaa kietomassa myös suomalaisia pauloihinsa, joskin esimerkiksi Ruotsin tai Yhdysvaltojen mallista olemme vielä kaukana: Ruotsissa myydään paljon enemmän isoja Muurikka-pannuja, joissa mahtuu laittamaan ruokaa isommallekin seurueelle. Erilaiset grillit, savustimet ja muut ulkokäyttöön tarkoitetut tuotteet tekevät kauppansa ja kokkaajien iloksi kehitellään koko ajan uutta.

”Toiset tykkäävät tehdä pitkän kaavan mukaan, valmistella ja keskittyä niin, että ruoanlaitosta tulee kokonainen ooppera. Toiset taas haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Me haluamme auttaa heitä kaikkia.”

Grilli kuumenee parvekkeellakin

Ulkoruoanlaiton tarvikkeita on saatavilla yllin kyllin, kun OPA-Muurikka avaa myymälänsä REDIssä. Muurikan tarjonta keskittyy ulkotiloihin, kun taas OPA tuo tarjolle muun muassa kattiloita, pannuja ja patoja.

”Meidän asiakkaamme ovat kiinnostuneita kokkaamisesta ja ulkona olemisesta ja niiden yhdistämisestä. Arki on usein kiireistä, joten haluamme tarjota eväitä ja ideoita helppoon ruoanlaittoon. Tavoitteenamme on, että ruoanlaitto ei olisi vain ruoanlaittoa, vaan myös elämys.”

Myymälästä tulee noin 150-neliöinen, joten esille mahtuvat myös kotakeittiöt. Niiden lisäksi asiakkaat pääsevät hypistelemään esimerkiksi erilaisia grillejä, savustimia ja pyörillä liikuteltavia kesäkeittiövaunuja.

”Kaasugrilli on jo noussut sähkögrilliä suositummaksi. Tosin yksi myydyimmistä tuotteistamme on Muurikan Nokkela -sähkögrilli-savustin, joka on näppärä myös pienessä tilassa”, Sihvonen kertoo.

Vaikka kesäkeittiöiden ja avotulella käytettävien Muurikka-pannujen paikka onkin pihalla, kompaktia sähkögrilliä voi käyttää parvekkeellakin.

”Savustamisessa ottaisin huomioon taloyhtiön säännöt ja naapurit, sillä siitä pöllähtää kuitenkin aina savua.”

Jos haluaa päästä helpolla alkuun ulkona kokkaamisessa, Jyrki Sihvonen suosittelee hankkimaan nimenomaan Muurikan savustimen.

”Se on nopea ja helppo väline, ja ensimmäinen askel ulos ovesta ja pois arjen rutiineista. Savustimella voi valmistaa niin lihaa, kalaa kuin kasviksiakin.”

 

3 X ruoka, joka kannattaa laittaa ulkona

  1. Savustetut ruoat.
  2. Ison porukan ateriat: Muurikka-pannulla mahtuu tekemään vaikkapa paellan useammalle syöjälle.
  3. Kalat ja pihvit. Paistamisesta tulevat hajut ja käryt jäävät ulos.

 

Miksi REDIin?

REDIn sijainti on ylivoimainen: sinne on helppo tulla kaikkialta pääkaupunkiseudulta sekä julkisilla että omalla autolla, ja autoilijoita varten on hyvät parkkitilat. Asiakasmäärät ovat isoja, sillä alueella liikkuu ja myös asuu paljon väkeä.