ELIXIA kirittää suomalaisia Euroopan aktiivisimmaksi kuntoilijakansaksi

ELIXIAn Jussi Raita tarttuu reippaalla otteella kuvaajaa varten puntteihin. Kenttäpäivää Helsingin City Centerissä viettävä tuore maajohtaja on pitkän linjan elixialainen työskenneltyään aiemmin  vuosia tuote- ja aluejohdossa. Ajasta Instrumentariumin ketjupäällikkönä muistuttavat design-silmälasit ja ketjujohtamisen huippuosaaminen.

ELIXIA on Suomen suurin liikuntakeskusketju, joka toimii myös Norjassa ja Ruotsissa. Syksyllä 2018 REDIssä avautuu Suomen laajin ELIXIA, jonka 2255 neliömetriä tarjoavat monipuoliset harjoitusmahdollisuudet, personal training -palvelut ja lapsiparkin. Luvassa on Raidan mukaan Powerin ja Corsstrainingin kaltaisia suosittuja ryhmäliikuntatunteja, mutta myös uudet konseptitunnit HiYoga, Build’n Burn ja Prformance.

Suomalaiset viihtyvät kuntokeskuksissa

MTV uutisoi syyskuussa, että Suomen kuntokeskusten kävijämäärä on kasvanut lähes seitsemän prosenttia verrattuna muuhun Eurooppaan. Kuntoilijoiden kasvava kiinnostus terveyttään kohti näkyy myös ELIXIAssa, jolla menee Raidan mukaan koko ajan paremmin.

”Ihmiset ovat sisäistäneet, että harjoittelu on sijoitus terveyteen ja hyvinvointiin. Me haluamme tehdä liikkumisen mahdollisimman helpoksi. Olemme hioneet uusia palveluja, päivittäneet keskusten fyysisiä puitteita ja kehittäneet jäsenyysmallia”, Raita kuvailee.

ELIXIAn nykyinen jäsenyysmalli toimii sillä ajatuksella, että kuntoilija kokoaa jäsenyytensä itse haluamistaan palveluista ja maksaa vain siitä, mitä käyttää. Vuosien pakkojäsenyys ei ole enää tätä päivää. ”Joustavat jäsenyydet ovat muokattavissa eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin sopiviksi. Jos käy vain salilla, ei tarvitse maksaa jumpista tai lapsiparkista.”

Hiki pintaan ja nopeasti

ELIXIAlla on yhteinen pohjoismainen tuotekehitys, joka tuottaa HiYogan kaltaisia uutuuskonsepteja. Tällä hetkellä kysyttyjä ovat toiminnallinen harjoittelu sekä lyhyet ja tehokkaat intervallitreenit. Raidan mukaan toimiva peruskonsepti on kuitenkin se, joka ratkaisee kuntokeskuksen menestyksen.

”Uutuudet tuovat vaihtelua treeniin, mutta asiakkaille tärkeintä on tilojen puhtaus, henkilökunnan oikea palveluasenne ja se, että kaikki toimii”, hän kuvailee.

ELIXIA on suunnattu kaiken ikäisille treenaajille aloittelijasta aktiiviliikkujaan. Raidan mukaan on myytti, että kuntokeskuksissa käy vain nuoria ja hyväkuntoisia. Erityisesti yli 65-vuotiaiden jäsenten määrä on kasvussa. Senioreillle on kehitetty omia tunteja, ja treeniporukat kokoontuvat salilla säännöllisesti.

Uusi vuosi lähestyy – ja moni tekee taas lupauksen terveellisemmän elämän aloittamisesta. Miten voisi tehdä itselleen kynnyksen mahdollisimman matalaksi?

”Kävele sisään lähistösi ELIXIAan ja katsele rauhassa ympärillesi. Henkilökuntamme ja personal trainerimme auttavat alkuun, meiltä löytyy taatusti jokaiselle mieluinen tapa treenata”, Raita kannustaa.

ELIXIA REDIn jäsenyyden ennakkomyynti starttaa helmikuussa 2018.

3 x miksi REDI?

  1. Täydentää nykyistä verkostoa, akselilla Kalasatama-Vallila-Sörnäinen ei ole vastaavaa täyden palvelun kuntokeskusta.
  2. Metro pysähtyy REDIn 3. kerroksessa yli 500 kertaa vuorokaudessa, ELIXIA on 4. kerroksessa. Voiko treenaamaan poikkeaminen olla enää helpompaa?
  3. Kodit ja työpaikat ovat lähellä. ELIXIA sopii niin alueella asuvan kotisaliksi kuin lähistöllä töissä käyvän treenipaikaksi. Yritysten kannattaa tiedustella yrityssopimuksia.